Liittovaalit 9.-20.11.2009 - uusi liittovaltuusto on valittu
Invalidiliiton korkeinta päätösvaltaa käyttää liittovaltuusto. Liittovaltuustoon kuuluu 59 jäsentä, joista 55 valittiin postiäänestyksellä 9.-20.11.2009 välisenä aikana vaalipiireittäin suoritettavalla enemmistövaalilla liittovaltuuston vahvistaman vaalipiirijaon mukaisesti. Valituiksi tulivat kustakin vaalipiiristä eniten ääniä saaneet. Vaalien tulos vahvistettiin 30.11.2009 klo 16.
Invalidiliiton liittovaltuustoon valitut
Vaaleissa valtakunnallinen äänestysprosentti nousi jopa 50 prosenttiin.
Valtakunnalliset diagnoosipohjaiset pienvammaryhmää edustavat yhdistykset ja henkilöjäsenistä muodostuvat valtakunnalliset fyysisesti vammaisten ihmisten muodostamat rekisteröidyt yhdistykset muodostivat kumpikin oman vaalipiirin. Kummastakin vaalipiiristä valittiin kaksi liittovaltuuston jäsentä jäsenäänestyksellä erillisessä äänestystilaisuudessa.
Vaalia varten maa jaettiin kahdeksaan (8) alueelliseen vaalipiiriin ja kahteen (2) valtakunnalliseen vaalipiiriin.
Alueelliseen vaalipiirin kuului kunkin vaalipiirin paikalliset jäsenyhdistykset, jotka liittovaltuusto on kevätkokouksessaan 2008 vahvistanut.
Liittoäänestyksen toimeenpanosta vastasi liittohallituksen vaalikaudeksi nimeämä vaalitoimikunta.
Kylpyläloman voittaneet
Liittovaalien yhteydessä arvottiin jokaisesta vaalipiiristä yksi henkilö
joka voitti kahden hengen viikonloppun kylpyläloman.
Arpa suosi seuraavia henkilöitä:
Esteri Ame, Tampere
Hilkka Mäkelä, Myllyoja
Eila Kaarlejärvi, Raiskio
Sisko Backlund, Oulu
Mirjami Pitkäaho, Ähtäri
Hilkka Miettinen, Monninmäki
Soile Laurikko, Turku
Rauno Vainio, Hyvinkää
Lomasta ilmoitetaan henkilökohtaisesti voittajille. Onnea voittajille!
